< edellisiä

seuraavia >

15.5. Tremalzon via dolorosa

Sääennusteesta huolimatta aamu oli aurinkoinen, joten suunta pikapikaa kohti fillarivuokraamoa, josta ei saimme MJ:llekin alle Jekyllin, ja näin kaikilla oli joustoa edessä ja takana. Tosin fillareiden koot eivät ihan ollet optimeja, mutta kalustossa oli nyt yksi Cannondalen Gemini (M) ja kaksi Jekylliä (S ja L). Edellisiltana tälle päivälle oli asetettu tavoitteeksi Tremalzon huipulle ajaminen pääasiassa asfalttiteitä pitkin ja alas sitten hiekkateitä ja kivisiä single trackejä mahdollisimman paljon. Hyvä suunnitelma, jota lähdimme toteuttamaan suklaamyslin, makkaroiden ja kahvin voimalla.

		Minä poljen, sinä ohjaat / niinkuin tanssi matka käy / Tremalzoon kun pyöräilemme pilvenhattaraa ei näy. Kaikki alkoi siis kevyen rallattelevan fiiliksen vallitessa. Eivät pojat vielä tienneet mitä tuleman pitää. Edes matkaopasTero, joka reitin oli laatinut ja omin käsin rakentanut.
Hanavettä tuskaan		Ensimmäiset 700m nousua meni vielä kevyesti auringon paistaessa pyöräilijän vasemmalle puolelle armottomasti mutta niin mukavasti lämmittävästi. 1400m korkeudessa nestevarastojen loputtua jo monta sataa metriä aiemmin hajotus oli jo sitä luokaa että tauko oli paikallaan, vaikka se ajamisen nautinnon hetkeksi keskeyttikin.
		Spagetti Bolognese paikalla. Korkeutta 1704 ja 150m vielä nousua edessä. Taustalla siintää Sveitsiläistyyppiset alppimaisemat, jotka oli meidän katseilta pilviverhoon jemmattu. Olo oli hetkisen hyvä, mutta se harhaa oli vain...
Tero ajaa pilvessä lujaa. Huono näkyvyys mahdollisti tavallista suuremmat nopeudet, kun ei nähnyt rotkojen pohjalle asti, eikä aina seuraavaan mutkaankaan. Kivikkoinen polku, 50+ km/h vauhti täysjoustofillarilla on ehkä hauskinta, mitä voi tehdä housut jalassa.
Alamäkikuvien vähyydestä myös lukujalle toivottavasti välittyy se intensiivisen laskemisen fiilis, jonka ajoittain koimme. Ensimmäiset 600m laskua oli todellakin melkoista pilvenveikkoilua. Näkyvyys oli n. 100m eteenpäin, jonka olisi pitänyt hillitä menoa. Ei hillinnyt. Holtittoman ajon kurssin läpäisseenä joukkueemme laski suuremmitta tauoitta satoja metrejä (vertikaalia) kerrallaan polulla vankkuvasti laidasta laitaan laskien, sillä kuitenkin vapisevin vantein ja rantein pysyen. Vaikka kivinen ”pääpolku” oli hyppyreineen oikein miellyttävää ajettavaa, päätimme kuitenkin käyttää mahdollisuuden ja oikaista kivikkoisen lisäksi myös juurakkoisen, mutaisen ja synkän mutta paljon pääpolkua paljon jyrkemmän oikoväylän kautta. Pääjoukko laski tuon miehenmenemättömäksiränniksi luokiteltavan pätkän jalkautumatta. (Yksi naamautuminen laskettiin Petrille vain positiiviseksi yllätykseksi), jälkijoukko jolkotteli saman matkan fillarin vieressä kulkien, mutta vähemmän täristen ja lopputulosta peläten. 600m välietappiin kaikki kuitenkin pääsivät fillarit ehjinä ja loppumatkan hyppyreitä innolla odottaen.
Rankka lasku vaatii rankat välipalat. Lasku ei ollut kovin rankka (alle 10€). Tässä vaiheessa matkan aiheessa oli vaihe uus kotiin saapuvuus. Tiramisulla tankattuna jaksoimme kuitenkin viimeiset 500m laskua, johon mahtui matkan parhaimmat hyppyrit. Taitoa, kun olisi ollut uskalluksen tueksi, niin olisi saatu myös näyttävyyttä menoon. Tämä tullaan vielä laskemaan uudelleen. Jookos?
Reilun kahdeksan tunnin ulkoilun jälkeen retkue päätyi Villa Arancin tukikohtaan ja aikomus oli vielä lähteä gelato-baarin kautta kaupungille. Aikomus hyvä, toteutus nolla. Matkamiesten väsymysaste ylitti sata ja pasta-aterian jälkeisen välittömän sohvallesammumisen välttämiseksi siirryimme punkkaansammumisvaiheeseen levotonta kramppiyötä odotellen... Pari faktaa vielä päivän retkestä: Matkaa 70+ km, nousua 2050m, lämpötila aluksi 27 ja pilvessä n.10. Kivaa...
< edellisiä	seuraavia >