< edellisiä

seuraavia >

19.5. Monte Baldon huipulla tuulee. Ja Monte Altissimo on vielä korkeammalla!

Ensimmäinen aurinkoinen aamu oli loistava enne lähteä tavoittelemaan alueen korkeinta huippua. Koska ylämäkien ajaminen oli joukkueelle jo kohtuullisen tuttua oli aika nauttia ja tehdä matkaa myös konevoimalla.
	Lähdimme aamutuimaan liikkeelle Rivasta ja otimme laivan kohti Malcesinea. Vaikka laivaus ei meitä suorinta tietä rahdannutkaan, vaan jouduimme vierailemaan myös Torbolessa ja Limonessa matkalla ei se juurikaan haitannut.
Aurinkoinen aamu oli parhaimmillaan vielä hetki ennen germaanien laivaannousua.	Ja tässä Germaanit ovat vallanneet laivan. Toimme kuitenkin koko joukon -trend-settirinä. Petrin sisätiloista kaivama ensimmäinen tuoli toimi koko satapäiselle joukolle innoittajana ja kohta saimmekin seuraa laivan kannen täydeltä.
Kaikki hyvä päättyy aikanaan ja niinpä laivakyytikin loppui ja muutaman tunnin odottelun jälkeen sainmme hissikyydin ylös ylös vuorelle. 1700m nousu taittui suorastaan lentäen, kun ei tarvinnut kuin rullata fillari hissiin.	Hissimatka olisikin ollut liian hyvää ollakseen riittävästi. Hissi vei meidän n. 1700m korkeuteen, josta lähdimme laskettelemaan innoissamme. Wrong again. 300m laskettuamme matka kääntyi ylös ja sitten vinttasimmekin taas pari tuntia helvetillistä ylämäkeä ennenkuin pääsimme Mt. Baldon. Mont Altissimo huipulle. Jossain välissä kävi taas mielessä, että mikä tässä olikaan niin hauskaa... Jotenkin sinne loppujen lopuksi kuitenkin päästiin. ja 2km raja saatiin rikki. Paljon enempää ei olisi voinut sattua.
Retardon veljekset huipulla. Maisemat olivat kutakuinkin kärsityn tuskan arvoisia.	Jotain opasteitakin mellä oli, joten emme joutuneet eksyyn.
20 lämmintä ja kapea, kivinen ja sohjoinen polku. Mitä muuta voi enää toivoa.	Eipä juuri mitään.
Ehkä kuitenkin nastarenkaat olisi tarvittu. Tai anakin Petri honkkeloi itsensä taas jotenkin hankeen ja naamalleen kivikkoon. Joku oli vain käynyt teroittamassa kivet ja jälki oli vauhdin mitättömyydestä huolimatta sen mukaista.	Pari jalkaa ja kättä kärsi vähän ruhjeita ja muutama tunnoton sormi seuraavien päivien ajan ei kuitenkaan ollut paha hinta matkan kokemuksista. Koska vain uudestaan ja uudestaan ja uudestaan...
Matkanteko oli välillä myös leppoisaa ja jopa maisemista ehti nauttimaan. Pahoittelemme, että myös kuvia tuli napsittua enimmäkseen näiltä ”tylsiltä” ja helpoilta osuuksilta.	Aika ajoin polulle oli joku ajanut enemmänkin kiviä. Tässä ei ole käsi irronnut kuljettajalta, vaan tarkoituksella ajohansikas on asetettu maahan mittakaavaa antamaan. Kivien koko vaihteli vajaan nyrkin kokoisesta aina vähän reilu pään kokoiseen ja kaikki olivat teroitettuja kaikilta reunoiltaan. Luonnollisesti kivet olivat irti alustastaa, joka antoi joustavuutta ja luisuvuutta menoon.
Muutama sata metriä tälläistä lasketeltua tajusi, että pysähtyminen olisi luonnonvoimien vastaista ja laskua olisi jatkettava, kunnes jotain kiinteää tulee vastaa. Onneksi tuli.	Kivikot jo taakse jätettyämme ja kiinteälle alustalle siirryttyämme pääsimme nauttimaan myös meille matkan varrelle jätetyistä viesteistä. Tero tuntui olevan paikallisten viestien kohteena useammassakin paikassa. Emme näistä kuitenkaan välittömästi lannistuneet, mutta olihan se hauskaa, että noteerataan.
	Kabiinin nousunopeus oli suorastaan huikea. Kabiinin vaihto 550m:ssä aiheutti pienen viiveen. Klo 15:35 jälkeen liikuttiinkin sitten taas reisilihaksin. Ja sen kyllä huomaa. Jopa alamäissä lihaskunnon heikkous hidasti menoa paikoitellen.
Joskut muutkin tämän reitin ovat ajaneet. Alla vähän taustaa heidän kokemuksistaan. TAUSTAA

< edellisiä

seuraavia >