Snigel Speed Mallorca Training Camp 2004


Snigel teamin osajoukko päätti lähteä viilaamaan talvenaikana ruostunutta pyöritystekniikkaa isojekinn poikien käyttämään harjoittelumaastoon. Tjäreborgin ystävällisellä avustuksella suoriuduimme heti toukokuun aluksi Mallorcan Alcudiaan, jossa kuulemma Snigel Speedin lisäksi muutkin huipputallit hiovat kuntoaan kisakaudelle.


1.5. Vappu ja ensimmäinen matkapäivä

Hyvin valvotun vappuaaton jälkeen todellakin pääsimme perille ja Herr Huerzeler vuokrasi meille tilauksemme mukaiset fillarit. Tosin hiilikuituhaarukat oli kuitenkin päätetty korvata alumiinisilla, jotka antoivat paremman pers-, käsi- ja jalkapohjatuntuman paikalliseen asfalttiin. Ajotuntuma oli saksalaiseen tyyliin sopivan kova, mutta niin oli kuskien asennekin. Heti piti kuitenkin päästä tien päälle ja matkan rasituksesta voipuneita lihaksia verryttelemään. Karttaakin koitimme tutkia, mutta emme kuitenkaan päätynee sinne minne olimme aikoneet, joten sikäli Mallorcalla ajaminen ei poikkea mitenkään kotimaan lenkeistä.

Polleca

Ensimmäisenä päivänä tuli ajettua 33km lenkki Pollencan kylään. Yllä pakollinen kuva paikalliselta rantatieltä. Sää oli aurinkoinen ja lämpöä parinkymmenen pintaan. Ajaminen maistui ja fiilis oli uskottava eikä ollenkaan vankkuva. Kerrankin tunsi kuuluvansa joukkoon ja sitä joukkoakin oli paljon. Pyöräilijoitä täällä on liikkeellä todella paljon. Pyörät ovat pääasiassa hyvälaatuisia kilpapyöriä kuskin ikään ja sukupuoleen katsomatta. Myös sukupuolijakauma on huomattavasti tasa-arvoisempi, kuin pääkaupunkiseudulla. Täällä naisetkin uskaltavat lähteä ulos sukkikset jalassa ja liittyä säärikarvansa ajelleiden mieskuskien seuraan. Lisäksi pukeutuminen oli merkille pantavan värikästä, johtuen tallipaitojen värikkyydestä. Huomasi taas kuka on tullut harmaasta peräpohjolasta tänne rennompien ihmisten joukkoon.

2.5. Toinen matkapäivä

Aamu aukesi aurinkoisena ja polte päästä tielle meinasi haitata aamupalan nauttimista. Tukevan aamupalan jälkeen olikin aika suunnata kohti Formentorin niemi (Cap de Formentor) ja tällä kertaa todellakin päädyimme sinne minne yritimmekin. Matka kulki jo eilen käydyn Pollencan kylän läpi kohti paikallisia kukkuloita. Tarkoituksena olikin käydä ottamassa vähän maistiaisia ylämäkien ajamisesta, ennen isoihin mäkiin siirtymistä.

Jo alkumatkasta sää muuttui pilviseksi, mutta ajaminen oli silti oikein mukavaa ja fiilis pyöräilijanä ja teiden kuninkaana oli aivan huipussaan. Mäkeen päästyämme ensimmäisen 50m kiipeämisen jälkeen alkoi usko loppua. Kunto tuntui loppuvan heti alkuun ja sykkeet oli maksimissa ennenkuin nousu edes oli kunnolla alkanut. Hetken matkaa ylämäkeen taisteltua alkoi maitohapot tasottua ja homma sujua. Vaihti ei päätä huimannut, mutta ihmeeksemme huomasimme, että muut tuntuvat tulevan selkä edellä ylämäissä vastaan. Ja taas tuli lisää credittiä. Nousujen keskinopeus oli jossain 12-17km/h vähän jyrkkyydestä riippuen.

Nousujen vastapainoksi matkaan mahtui onneksi ihan yhtä paljon laskujakin. Nopeudet olisivat helposti nousseet lähemmäs 70km/h, mutta itsesuojeluvaisto painoi jarrukahvoista serpentiinien tiukimmissa mutkissa. Mutkien lisäksi alamäissä olivat hidasteena edessä menevät autot, mutta muutamia kunnon vauhdikkaitaa laskuja päästiin tekemään. Maisemat olivat mukavan vaihtelevat ja merestä nousevat rinteet olivat enimmäkseen kivisiä, mutta jotain havupuuntapaista kasvoi monin paikoin. Ja kallioiden huiput muodostivat kummallisia kuvioita horisonttiin. Katse kuitenkin enimmäkseen pysyi tarkkailemassa tien pinnan kuvioita.


Road to Formentor
Tero ylämäkimeiningeissä. (6%)


Cap de Formentor serpentine
Viimeiset mutkat  ennen saaren loppumista Kuva otettu tauko/kääntöpaikalta.

Formentor alt
Päivän lenkin korkeuskäyrä statistiikkaa



Tero Petri
Tero ensin
Sitten Petri

Mäki jatkuu, mutta hymy on herkässä.


tunneli

Pyöräilijä määrää tahdin. Kerrankin tuntee kuuluvansa joukkoon. Tosin alamäissä autot tahtoivat jarrutella mutkissa ja keskinopeus jäi alle 60 km/h (ei liity tähän kuvaan eikä mihinkään muihinkaan tällä sivulla esitettyihin, mutta kyllä me lujaa mentiin :-)
Überlight olisi ollut tarpeen tunnelissa. Vaikka ulkona ei paistanutkaan, niin aurinkolaseilla pimeään tunneliin ajaessa näkyvyys loppui kuin seinään. Sen jälkeen joutui ajelemaan varmaan parisataa metriä sokkona toivoen ettei vastaan tule ylläreitä. (Ei tullut).

Lenkin loppupuolella saimme kokeilla myös sateessa pyöräilyä. Se ei muuten poikkea myöskään paljoa kotimaisesta vastaavasta kokemuksesta. Sade oli onneksi vähemmän kastelevaa sorttia ja matkaa hotellille oli enää jäljellä kymmenkunta kilometria, joten mieliala ei siitä laskenut, vaikka lämpötila laskikin. Tosin seuraavanpäivän reittisuunnitelmiin tuli hieman muutoksia.
Hotellille päästyämme tarkistimme seuraavanpäivän sääennusteen, joka lupasi meille llaviaa ja chubaskoksia tormentoksella. Enimmäkseen kuitenkin vain llaviaa, joten päädyimme pitämään lepopäivän jo ennen varsinaisen ajamisen alkua. Vuokrasimme auton seuraavaksi päiväksi ja tarkoituksena on kiertää saaren nähtävyyksiä tai ainakin fillariliikkeitä sadepäivän aikana.

Loppuilta meni tämän sivun alulle panemisessa ja paikallisen supermercadon antimia nauttiessa.


3.5. kolmas päivä matkassa

Aamu aukeni säätiedotteista huolimatta satamattomana. No me suuntasimme hakemaan edellisiltana vuokrattua autoa ja päätimme pitää sadepäivän kelistä huolimatta. Saimme allemme pirteän sinisen Fiat Pandan ja sillä matka ratkesikin rattoisasti kohti lohikäärme luolia (Cuaves del Drach), joka on yksi saaren tippukiviluolista (se jossa on maanalainen järvi ja siellä soitetaan muzakkia). Matkalla sinne sää jo onneksi muuttuikin sateiseksi ja vettä piisasi ihan riittävästi oikeuttamaan fillaroimattoman päivän.

Luola oli käymisen arvoinen ja teimme mielenkiintoisia akustisfysikaalisia havaintoja kaiun puutteesta Mallorcalaisissa tippukiviluolissa. Eivät kaikuneet saksalaisten sch-äänteet, eivätkä järvellä veneistä soitetut sulosävelet. Ihan jees paikka kaiken kaikkiaan siis.

Cuaves del Drach

Luolilta suuntasimme kohti saaren suurinta kaupunkia ja keskustaa. Palma de M. tuli siis nähtyä. Valitettavasti Pizzeria el Ray:n viivyttely ruoan valmistuksessa alkoi kyrsimään siinä määrin, että koko kaupungista ei jäänyt paljon hyvää sanottavaa. Tulipahan kierrettyä vahnaa keskustaa jalkaisin ja muutenkin Palmaa autolla ristiin rastiin (ennekuin löysimme oikean ulosmenotien).



Päivän kohokohta oli kuitenkin illallinen Alcudiassa. Ravintola la Traviatan antimet ja palvelu olivat vihdoinkin jotain mitä paikallisilta olimme odottaneetkin. Hyvän aterian päätteeksi päädyimme kotimatkalla (150m) Viva Sunrise club menoon mukaan. Hotellimme järjestää sujuvalla ruotsin-englanilla hassunhauskaa iltaohjelmaa kaiken ikäisille. Olutta nauttiessamme saimme naureskella ja nautiskella siinä määrin, että ennen nukkumaan menoa oli pakko päästää ylimääräistä energiaa pienellä iltalenkillä. Vaikka siis sadepäivää pidimmekin, niin pitihän sitä silti pyörän selkään päästä. Varsinkin, kun matkalla luolilta Palmaan oli käyty paikallisessa fillariliikkeessä vähän ostoksillakin.
Tuo ostosmatka oli päivän toinen kohokohta. Pienessä putiikissa (joka osoittautui 3 kerroksiseksi) oli tarjolla uutta ja vahnaa runkoa ja osaa joka lähtöön. Oli terästä ja hiilikuitua niin että alkoi hirvittää. Matkaan tarttui jotain vaatetusta (jota siis iltalenkillä piti päästä testaamaan).

Iltalenkillä

Huomiseksi on luvattu sadetta ja tuulta. Kuulostaa siltä, että huomenna pitää päästä ulos ajamaan. Näitä lepopäiviä ei pää enää kestä.


4.5. IV päivä, joka alkoi synkkänä ja myrskyisenä.

Aamun olisi pitänyt valjeta samaan aikaan kuin miesten mieli, mutta kuten kuvasta näkyy niin hieman vajaaksi jäi. Kuskit olivat valmiina valloittamaan paikallisia kukkuloita tai ihan mitä vain jo puoli 8:lta aamutuimaan. Valloituksen sijaan siita alkoikin tähän mennessä viikon pahin kärsimysnäytelmä. Vettä paiskasi tuulen kanssa vaakasuoraan oikein tosissaan. Hotellihuoneessa satoi vettä vielä puolen metrin päässä ikkunastakin ja ikkuna oli kiinni.
Tästä pienestä luonnonilmiöstä  päätimme sitten aikamme kuluksi ryhtyä valittamaan, kun täällä ei  _todellakaan_ ollut muutakaan tekemistä.
Tuli jo hetkittäin mieleen, että pitäisikö ottaa ensimmäinen lento takaisin aurinkoiseen ja lämpimään kotimaahan, mutta vähän oli vielä sisua jäljellä ja päätimme jäädä odottelemaan parempia kelejä. Tosiasiassa kyse lienee enemmänkin laiskuudesta.


sataa sataa...
vanha ja ahdas
Vanha vedella pikkuhiljaa täyttynyt huoneemme oli jo ehditty hyväksi havaita ja sisustaa fillaroitsijaystävälliseen tyyliin. Asioilla oli omat paikkansa ja kuskeilla oli käsitys niiden sijainnista.

Valituksemme tuloksena hotellin manageri huoltomiesarmeijansa kanssa päätti ryhtyä tutkimaan kosteata ilmastoa huoneessamme, mutta meidän tuli muuttaa alta pois.
Heti kahden tunnin odottelun jälkeen, mikä oli juurikin sopivasti tavaroiden laittamiseen muuttokuntoon, pääsimme siirtymään uuteen ympäristöön ja nauttimaan isomman huoneen mukavuuksista. Myös näköala uima-altaalle oli uuden huoneen plussana (kuulemma, miksiköhän?) No, sinne siis teimme muuttoa, kun käsky kävi. Alla kuvaa siitä miten saimme sinne jo kertaalleen hyvin järjestetyt matkatavarat sijoiteltua. Niin ja näkyihän sieltä se uima-allaskin.

Uusi ja tilavampi
Uuden huoneen pinta-ala tuntui kyllä riittävän (~45m2), mutta olivat pistäneet ovia ja muita ulokkeita tai kulmia niin omituisin paikkoihin, että käytännöllisyys kyllä siitä kärsii. Tähän lienee silti tyytyminen loppuviikon ajaksi, ellei tännekin jotain luonnonilmiöitä ilmesty, jotka pakottavat matkalaiset jälleen evakkoon.

pool side view (by night)
Uima-allasta on nyt katseltu, mutta ketään emme siellä vielä ole näiden päivien aikana nähneet uimassa. Mistä sekin sitten johtunee?
Ja sitten itse asiaan!!!
8 tunnin odottelun ja kärvistelyn jälkeen olimme saaneet tarpeeksemme jo lähes kaikesta ja muuttokin oli jotenkuten takana ja kaikki oli valmista kaljoittelun aloittamiseen.

Tässä kohtaa luonnonvoimat taas puuttuivat peliin. Sade taukosi ja tuuli oli kerrankin puolellamme. Tiet kuivuivat alta aikayksikön, joka täällä on noin 90 minuuttia. Se oli juurikin sopivasti meille ja saimme  pyöräily kuteet niskaan ja pääsimme tien päälle. Motivaatiota pyöräilyyn ei juurikaan erikseen tarvinnut etsiskellä.
Pari vilkaisua karttaan ennen lähtöä, että tietäisimme minne suunnalle tänään olemme eksymässä oli kaikki mitä tarvitsimme ennen lähtöä.

Aluksi oli tarkoituksena ajella reilu 50km prologi paikallisella tasangolla, mutta jo sa Poblan kylän jälkeen pätimme suunnistaa Muro Ronde reitille, joka toi matkaa lisää n. 30 km.

Tuuli puhalteli mukavasti, mutta ei haitannut matkantekoa ja keli pysyi kuvana ja jopa osittain aurinkoisena, mistä todisteena mm. varjo alla olevassa kuvassa.

Reitti oli mukavaa maalaismaisemaa ilman sen suurempia nousuja tai laskuja. Vauhti määräytyi enimmäkseen tuulen suunnan mukaan, kunnes n. 50 km kohdalla horisontissa näkyi muitakin (samaan suuntaan ajavia) pyöräilijöitä.
llubi village

60 km takana ja 45 km/h vauhtia

Seurasta innostuneena päätimme nostaa vauhtia ja viimeisen 30 km keskinopeudeksi saimmekin lähemmäs 35km/h tai ehkä vähän ylikin. Olihan matkassa alamäkeäkin, mutta myös useiden kilometrien mittaisia loivia ylämäkiä.
Ehkäpä välipäivä ja sen jälkeen 8h odottelu ja kypsyminen oli tehnyt ihmeitä myös lihaksistoon ja vauhtia tuntui tosiaan riittävän. Vuorovedolla saimme nopeudet pysymään yli 30km/h jopa vastatuuleen ja maisemat vaihtuivat todella ripeästi.

Kaikkaan lenkille kertyi mittaa 82,5 km ja aikaa kului vähän reilu 3h. Hotellille päästyämme aurinko alkoikin laskemaan ja olikin aika siirtyä palauttelemaan. Fiilis siitä, että oli vihdoinkin päässyt ajamaan ja keli oli ollut vähintäinkin hyvä oli mahtava.
Olutta korkatessa sitä tunsi itsensä taas ihan voittajaksi. ja voittamisen määrä tuntui illan mittaan vain lisääntyvän.

Seuraavan päivän lenkkiin tankkaaminen suoritettiin tällä kertaa ihan lokaalisti hotellimme ravintolassa, jossa tarjottiin erittäin maukasta ja monipuolista buffet dinneriä. Salaatit, pastat, kalat, kanat ja porsaat syötyämme totesimme, että jälkiruoaksi tarjotut suklaakakut ja jäätelöt meinasivat tehdä tiukkaa saatoimme tyytyväisenä siirtyä valmistautumaan seuraavan päivän lenkkiin, missä ja miten se sitten suoritetaankin jäänee nähtäväksi.

Odottelemme mielenkiinnolla aamun säätä, jolla on valta päättää meneekö päivä odotellessa vai pääsemmekö heti aamutuimaan itse asiaan...



5.5. Ihan hyvä päivä


Aamulla heti herättyämme taas innolla ikkunasta säätä tiedustelemaan. Ei mitään yllätyksiä sillä rintamalla. Eli vettä tuli ihan reippaasti, joka antoi meille luvan nukkua taas vähän pitempään. Aamupalan ja lyhyiden päiväunien jälkeen pilvimassa näytti kuitenkin hieman ohenevan ja päätimme lähteä liikkeelle.

Ensimmäiset puolitoista tuntia matkanteko oli todella tuskaista. Lämpotila oli varmaan 12 ja vastatuuli paiskasi vettä päin naamaa pikkuhiljaa ja tasaiseen. Periksi ei kuitenkaan annettu ja vähän 40km jälkeen tien suuntautuessa kohti kukkuloita alkoi pilvetkin rakoilemaan ja saimme nauttia ainakin hetkellisistä auringonpilkahduksista. Eikä kestänyt kauaakaan, kun sää muuttui aurinkoiseksi ja reilu 10 km nousu alkoi tuntua oikeastaan aika mukavalta verrattuna aiempaan tasamaan vääntämiseen.
Tero nousee
Nousimme yhtä soittoa vähän yli 400m, joka tuntui jaloissa, mutta matka taittui kuitenkin koko ajan ja fiilis nousi huipun lähestyessä.

Huipulta alkoikin sitten yli 20km alamäkipätkä, jossa pääsi nauttimaan vauhdin hurmasta ja kokeilemaan rajojaan mutkissa.
Tällä kertaa edessä ei juurikaan ollut autoja hidastamassa menoa ja nopeudet nousivat taas heposti 50-60km/h välille. Mutkiin hidastaessa (niihin, joihin piti hidastaa) tuntui, että vauhti pysähtyy kokonaan, vaikka sitä oli vielä jäljellä 45km/h

Siellä täällä matkan varrella oli pieniä kyliä, joissa fiilis oli, kuin olisi leffalavasteissa ajellut. Suunnittelemamme tauko tomaattikeiton höystämänä jäi kuitenkin tänään pitämättä, sillä suurin osa matkastamme taittui juurikin siestan aikaan. No ehkä  jo huomenna pääsemme korjaamaan asian.

Lasketeltuame Port Pollencan rannikolle päätimme kuitenkin pitää tauon, mutta tomaattikeitto vaihtui kylmään olueen. Matkaa oli tässä vaiheessa jäljellä enää kymmenkunta kilometriä, joten uskoimme sen jaksavamme oluen antaman energian voimin.

Päivämatkaa kertyi n. 87km ja nousua n. 900m. Odottelemme vielä päivää, jolloin pääsisi heti aamusta ajamaan ja saisi tosissaan kokeilla kestävyyden rajoja. Ehkä jo huomenna?

Petri laskee mäkeä


energiatankkaus


6.5. Ensimmäinen oikea ajopäivä


Tänä aamuna ei satanut, joka oli suuri plussa muihin päiviin verrattuna. Lisäksi näytti siltä, että aurinko pilkahtelee sieltä täältä pilvien välistä. Lisäksi tuuli siirteli pilviä ajatusta nopeammin, joten tulevasta säästä ei osannut sanoa yhtään mitään. Heti aamusta siis lenkille toivoen, ettei sää aiempia päiviä pahemmaksi muutu. Ei muuttunut. Aamu oli pilvinen ja viileä, jota vielä entisestään viilensi 20m/s puhaltanut vastatuuli. Sisulla ajelimme ensimmäiset 50km vastatuuleen välillä hampaita kalistelemalla lämmitellen. Suuntana oli saaren korkein huippu Puig Major, tai sen vieressä kulkeva tie, jonka piti viedä meidät noin 900m korkeuteen. Tosin ettei matka kävisi yksitoikkoiseksi päätimme tehdä jo 800m noustuamme laskeutumisen Sa Calobraan ja takaisin merenpinnan tasolle ja sitten kiivetä sieltä Puig Majorille.


Suunnitelmamme toimi tuulen sitkeästä vastustuksesta huolimatta pääsimme risteykseen, josta lähdimme laskettelemaan Sa Calobraa kohti. Tie oli hyväkuntoinen, mutta kapea. Useimmissa kohdissa kaksi autoa ei mahtunut kohtaamaan. Tie oli kohtuu vauhdikasta laskua (9km ja 800m), joten jarruttelemaan joutui sekä jyrkkien mutkien että edessä tupeksivien autojen vuoksi.
Reitille mahtui useita yli 180 asteen mutkia ja oikealla kuvattuna oleva 270 mutka, joka oli vaatinut tiesuunnittelijoilta rakennustaidon lisäksi mielikuvitusta. Alas siis ei suinkaan menty suorinta reittiä, mikä oli ihan hyvä. Koko alamäen ajan vastaan puhalsi tuuli, joka olisi varmaan laskettavissa lähinnä myrskyksi. Puuskat heittelivät fillaroitsijaa helposti metrin verran sivusuunnassa. Onneksi jyrkkyyttä oli tarpeeksi ja polkemaan ei sentään tarvinnut ryhtyä. Vauhti nousi melko helposti vapaallakin 60km/h tietämiin ja siihen yhdistettynä  nopeat ja yllätykselliset sivuttaissiirrot tekivät hommasta jännittävää, mutta hauskaa yhtä kaikki.
tie ylittää itsensä

tie Sa Calobraan
Matkalla oli kaiken näköisiä kallion leikkauksia ja rotkoja, jotka tekivät maisemasta mukavan vaihtelevan.


9km 8% nousua, nam!
Tässä Teron esimerkki tiukan serpentiinitien noususta. Tero kuvassa alimmassa mutkassa.


Kuvat on otettu jo takaisin tullessa, koska ylöspäin tullessa oli helpompi pysähtyä ottamaan kuvia (ja vetämään vähän henkeä)

Alhaalla Sa Calobran kylässä ensimmäisenä mielessä oli tankkaaminen ja lämmitteleminen ja vasta sen jälkee oli tarkoitus vähän ihmetellä kylän näkymiä. Kylä on siis todellakin syrjässä kaikesta ja ollut paikallaan jo paljon ennen laskemamme mutkaisen tien valmistumista.

Tarjolla oli epämääräistä turistisapuskaa. Löysimme syötäväksi pasta-annokset höystettynä suklaakakulla. Ihan passeli setti miesten olotilan huomioon ottaen.

.
pastaa ja kakkua
tänne ei tuuli ja myrsky pääse

Sapuskaa sulatellessa kiertelimme paikan rantapolut, jotka johtivat lopulta tunnelin läpi pois myrskyisästä rannasta suojaisaan aurinkoiseen poukamaan, jossa olisi ollut enemmänkin polkuja lähistölle. Maantiefillarikengissä tosin jo kivetynkin polun kulkeminen oli tarpeeksi hankalaa, joten jouduimme jättämään tarkemman maastotiedustelun tekemättä

Vesitankkauksen jälkeen olimmekin sitten valmiit lähtemään taas kiipeämään.
Pääsimme kuin pääsimmekin ylös Sa Calobrasta ja jo parin kymmenen kilometrin (ja kahden tunnin) kuluttua saavutimme fillaroitavissa olevan saaren korkeimman pisteen Puig Major huipun vierellä.  Sieltä sitten loppumatka olikin lähes pelkkää laskua, joka tuntui huomattavasti mukavammalta, kuin vastatuuleen  Sa Calobraan tehty lasku. Lämpötila oli noussut jo lähes 20 asteeseen ja tuuli oli mukavasti enimmäkseen selän takaa.

Nopeudet nousivat taas vähintäinkin huimiksi ja nyt osasi jo laskea mutkiakin vähän vauhdikkaammin. Tosin silti tuntui kuin vauhti olisi pysähtynyt, kun 65:stä hidasti 45:teen mutkaan tullessa. Ja kun huomasi bussin tulevan vastaan jarruttaminen meni jo taiteeksi. Shimanolle kiitos tunnokkaista ja toimivista Ultegran jarruista.

Saaren korkein kohta (fillarilla saavutettavissa)

päivän reitti

Statistiikkana päivän lenkistä kerrottakoon matka: 126.7km, noustut metrit 2425 ja ajoaikaa 6:20 ja puolisen toista tuntia taukoja. Ensimmäinen kunnon ajopäivä siis. Huomisessa säätä enemmän mietityttää miten tästä päivästä palaudutaan, mutta pullo punaviiniä mieheen ja muutama energiabisse, niin eiköhän se huomennakin kulje. Sanoista tekoihin siis...



7.5. Ajetaan kuin viimeistä päivää

Edellispäivän vuoren valloitusta juhliessa menikin vähän tavallista myöhempään. Pääsimme nukkumaan vasta klo 23 aikoihin. Siksipä varmaan aamulla nukuttikin aina 9:ään asti. Aamu oli jo totuttuun tapaan pilvinen ja kylmä, mutta miehet baanalle siitä huolimatta heti puolenpäivän jälkeen. Tavoitteena oli vähän fiilistellä ja käydä heittämässä viimeiset nousut Hotel Formentorille (puolimatkassa Cap de Formentorille, kts 1. päivä). Hyvä tuttumme vastatuuli oli tälläkin kertaa mukana matkassa jo heti alusta asti ja outo kaiffari aurinko pysytteli näkymättömissä ekan tunnin ajan. Matkan kuluessa ja miesten lämmetessä sääkin lämpeni ja arska päätti osallistua matkan joutumiseen. Ja joutuihan se. Ylämäetkin meni ihan vanhasta tottumuksesta, vaikkei enää miehissä potkua riittänytkään. Muutaman kilometrin lasku hotellille meni myöskin entistä vauhdikkaammin, varmaan osittain siksi, ettei enää kyennyt jarruttelemaan aina, kun olisi mieli tehnyt. Sen verran oli viikon kylmässä ja tärinässä ajaminen jäykystänyt hartioita.

Hotelli Formentorin alue ja läheiset rannat olivat hienoja ja  sieltä löytyi jopa lähes tuulensuojaisia paikkoja, joissa väsynyt matkaaja saattoi nauttia hyvin ansaitun cappuccinon ja/tai espresson auringon lämmittäessä varpaita.

Paluumatka takaisin Port Alcudiaan sujui vauhdikkaasti tai rennon hissukseen vähän maisemista riippuen. Alkumatkasta fiilistelimme ohittelemalla alaspäin jarruttelevia autoja, joiden maksiminopeudet jäivät parhaimmillaan yli 20km/h hitaammiksi, kuin viikon verran treenanneiden fillaroitsijoiden. Autojen ohittelu suoralla ja sisä ja/tai ulkokaarteen kautta mutkissa oli todella hauskaa ja ohitettavien ilmeet olisi ollut mukava ikuistaa, mutta jostain oli tingittävä hauskanpidon kohtuullisen turvallisuuden nimissä.

Ennen paluuta hotellille ja fillareiden palauttamista Hürzelerille kävimme vielä tutustumassa Alcudin vanhaan kaupunkiin ja muinaisiin linnoituksiin sekä muinaisten roomalaisten rakentamaan saaren suurimpaan amfiteatteriin. Toki saimme nauttia myös auringon lämmöstä ja viileistä cervezoista, joka sopi tämän päivän fiilikseen kuin nenä päähän. Samaa rataa tullemme fiilistelemään tämän viimeisen illan ja huomisaamuna suuntaamme kohti aurinkoista ja lämmintä kotimaata, jossa lukuisa kaveripiiri odottaa kuulevansa juttuja fillaroinnista Mallorcalla yhä uudelleen ja uudelleen.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin

kiertoliittyma

Liikenneympyröitä saarella riitti. Niissä ajaminen fillarilla oli nautittavaa, kun lähes aina oli etuoikeutettussa asemassa. Tosin aina ei muistanut mistä oli tullut ja mihin menossa, mutta sehän on fillaroinnin luonto.
keltajalka
Kaikenlaista polkijaa oli liikkeellä, tässäkin oikealla harvinainen keltaräpylä

stiff Banesto
Välillä piti venyttää jäykkiä hartioita.

ruuhka
Paikallista tunnelmaa parhaimmillaan pahimpaan ruuhka-aikaan.
moped
Jotkut turvautivat moottoriutuun kulkupeliin. Paikallisille se sallittakoon, kunhan asenne on kunnossa.
kylatie

theatre roma
Show must go on. Muuten hyvä, mutta pellellä liian kireät trikoot
iso bisse
"kohta mä vedän ton huikalla huiviin"


We are the herkkusienes, Ole ole ole...



Loppukommentit.

Lämminsävyisistä kuvista huolimatta haluamme tehdä kaikille selväksi, että saarella oli oikeasti todella kylmä ja tuuli oli aina vastainen. Suosittelemme tänne tulemista vain tuulipuvussa ja pitkän saksan lukeneena, pitkät kalsarit jalassa. Vaikkakin emme edellisiä kriteereitä tällä matkalla täyttäneetkään, niin ehdottomasti matka oli tekemisen arvoinen ja kokemukset antoivat kerrottavaa varmasti (kuulijoiden) väsymiseen asti. Varsinkin nousut ja laskut olivat matkalaisille positiivisia tuttavuuksia. Ei ole ollenkaan poissuljettua saapua tänne joskus uudelleenkin, vaikka onhan niitä muitakin paikkoja kiivettävänä ja laskettavana (olutta hanasta).

Tiimi haluaa kiittää kaikkia faneja, jotka ovat uskollisesti kannustaneet meitä tämän sateisen ja kylmän viikon aikana ja saaneet meidät ylittämään itsemme ja paikalliset vuoristot kuin Titanic aikoinaan Atlantin.