|
|
Tero ensin |
Sitten Petri |
Päivän kohokohta oli kuitenkin illallinen
Alcudiassa. Ravintola la Traviatan antimet ja palvelu olivat vihdoinkin
jotain mitä paikallisilta olimme odottaneetkin. Hyvän aterian
päätteeksi päädyimme kotimatkalla (150m) Viva Sunrise
club menoon mukaan. Hotellimme järjestää sujuvalla ruotsin-englanilla
hassunhauskaa iltaohjelmaa kaiken ikäisille. Olutta nauttiessamme saimme
naureskella ja nautiskella siinä määrin, että ennen nukkumaan
menoa oli pakko päästää ylimääräistä
energiaa pienellä iltalenkillä. Vaikka siis sadepäivää
pidimmekin, niin pitihän sitä silti pyörän selkään
päästä. Varsinkin, kun matkalla luolilta Palmaan oli käyty
paikallisessa fillariliikkeessä vähän ostoksillakin. Tuo ostosmatka oli päivän toinen kohokohta. Pienessä putiikissa (joka osoittautui 3 kerroksiseksi) oli tarjolla uutta ja vahnaa runkoa ja osaa joka lähtöön. Oli terästä ja hiilikuitua niin että alkoi hirvittää. Matkaan tarttui jotain vaatetusta (jota siis iltalenkillä piti päästä testaamaan). |
|
Aamun olisi pitänyt valjeta samaan
aikaan kuin miesten mieli, mutta kuten kuvasta näkyy niin hieman vajaaksi
jäi. Kuskit olivat valmiina valloittamaan paikallisia kukkuloita tai
ihan mitä vain jo puoli 8:lta aamutuimaan. Valloituksen sijaan siita
alkoikin tähän mennessä viikon pahin kärsimysnäytelmä.
Vettä paiskasi tuulen kanssa vaakasuoraan oikein tosissaan. Hotellihuoneessa
satoi vettä vielä puolen metrin päässä ikkunastakin
ja ikkuna oli kiinni. Tästä pienestä luonnonilmiöstä päätimme sitten aikamme kuluksi ryhtyä valittamaan, kun täällä ei _todellakaan_ ollut muutakaan tekemistä. Tuli jo hetkittäin mieleen, että pitäisikö ottaa ensimmäinen lento takaisin aurinkoiseen ja lämpimään kotimaahan, mutta vähän oli vielä sisua jäljellä ja päätimme jäädä odottelemaan parempia kelejä. Tosiasiassa kyse lienee enemmänkin laiskuudesta. |
|
|
Vanha vedella pikkuhiljaa täyttynyt huoneemme
oli jo ehditty hyväksi havaita ja sisustaa fillaroitsijaystävälliseen
tyyliin. Asioilla oli omat paikkansa ja kuskeilla oli käsitys niiden
sijainnista. Valituksemme tuloksena hotellin manageri huoltomiesarmeijansa kanssa päätti ryhtyä tutkimaan kosteata ilmastoa huoneessamme, mutta meidän tuli muuttaa alta pois. Heti kahden tunnin odottelun jälkeen, mikä oli juurikin sopivasti tavaroiden laittamiseen muuttokuntoon, pääsimme siirtymään uuteen ympäristöön ja nauttimaan isomman huoneen mukavuuksista. Myös näköala uima-altaalle oli uuden huoneen plussana (kuulemma, miksiköhän?) No, sinne siis teimme muuttoa, kun käsky kävi. Alla kuvaa siitä miten saimme sinne jo kertaalleen hyvin järjestetyt matkatavarat sijoiteltua. Niin ja näkyihän sieltä se uima-allaskin. |
Uuden huoneen pinta-ala tuntui kyllä riittävän (~45m2), mutta olivat pistäneet ovia ja muita ulokkeita tai kulmia niin omituisin paikkoihin, että käytännöllisyys kyllä siitä kärsii. Tähän lienee silti tyytyminen loppuviikon ajaksi, ellei tännekin jotain luonnonilmiöitä ilmesty, jotka pakottavat matkalaiset jälleen evakkoon. |
Uima-allasta on nyt katseltu, mutta ketään emme siellä vielä ole näiden päivien aikana nähneet uimassa. Mistä sekin sitten johtunee? |
Ja sitten itse asiaan!!! 8 tunnin odottelun ja kärvistelyn jälkeen olimme saaneet tarpeeksemme jo lähes kaikesta ja muuttokin oli jotenkuten takana ja kaikki oli valmista kaljoittelun aloittamiseen. Tässä kohtaa luonnonvoimat taas puuttuivat peliin. Sade taukosi ja tuuli oli kerrankin puolellamme. Tiet kuivuivat alta aikayksikön, joka täällä on noin 90 minuuttia. Se oli juurikin sopivasti meille ja saimme pyöräily kuteet niskaan ja pääsimme tien päälle. Motivaatiota pyöräilyyn ei juurikaan erikseen tarvinnut etsiskellä. Pari vilkaisua karttaan ennen lähtöä, että tietäisimme minne suunnalle tänään olemme eksymässä oli kaikki mitä tarvitsimme ennen lähtöä. Aluksi oli tarkoituksena ajella reilu 50km prologi paikallisella tasangolla, mutta jo sa Poblan kylän jälkeen pätimme suunnistaa Muro Ronde reitille, joka toi matkaa lisää n. 30 km. Tuuli puhalteli mukavasti, mutta ei haitannut matkantekoa ja keli pysyi kuvana ja jopa osittain aurinkoisena, mistä todisteena mm. varjo alla olevassa kuvassa. Reitti oli mukavaa maalaismaisemaa ilman sen suurempia nousuja tai laskuja. Vauhti määräytyi enimmäkseen tuulen suunnan mukaan, kunnes n. 50 km kohdalla horisontissa näkyi muitakin (samaan suuntaan ajavia) pyöräilijöitä. |
|
Seurasta innostuneena päätimme nostaa vauhtia ja viimeisen 30 km keskinopeudeksi saimmekin lähemmäs 35km/h tai ehkä vähän ylikin. Olihan matkassa alamäkeäkin, mutta myös useiden kilometrien mittaisia loivia ylämäkiä. Ehkäpä välipäivä ja sen jälkeen 8h odottelu ja kypsyminen oli tehnyt ihmeitä myös lihaksistoon ja vauhtia tuntui tosiaan riittävän. Vuorovedolla saimme nopeudet pysymään yli 30km/h jopa vastatuuleen ja maisemat vaihtuivat todella ripeästi. Kaikkaan lenkille kertyi mittaa 82,5 km ja aikaa kului vähän reilu 3h. Hotellille päästyämme aurinko alkoikin laskemaan ja olikin aika siirtyä palauttelemaan. Fiilis siitä, että oli vihdoinkin päässyt ajamaan ja keli oli ollut vähintäinkin hyvä oli mahtava. Olutta korkatessa sitä tunsi itsensä taas ihan voittajaksi. ja voittamisen määrä tuntui illan mittaan vain lisääntyvän. Seuraavan päivän lenkkiin tankkaaminen suoritettiin tällä kertaa ihan lokaalisti hotellimme ravintolassa, jossa tarjottiin erittäin maukasta ja monipuolista buffet dinneriä. Salaatit, pastat, kalat, kanat ja porsaat syötyämme totesimme, että jälkiruoaksi tarjotut suklaakakut ja jäätelöt meinasivat tehdä tiukkaa saatoimme tyytyväisenä siirtyä valmistautumaan seuraavan päivän lenkkiin, missä ja miten se sitten suoritetaankin jäänee nähtäväksi. Odottelemme mielenkiinnolla aamun säätä, jolla on valta päättää meneekö päivä odotellessa vai pääsemmekö heti aamutuimaan itse asiaan... |
Aamulla heti herättyämme taas
innolla ikkunasta säätä tiedustelemaan. Ei mitään
yllätyksiä sillä rintamalla. Eli vettä tuli ihan reippaasti,
joka antoi meille luvan nukkua taas vähän pitempään. Aamupalan
ja lyhyiden päiväunien jälkeen pilvimassa näytti kuitenkin
hieman ohenevan ja päätimme lähteä liikkeelle. Ensimmäiset puolitoista tuntia matkanteko oli todella tuskaista. Lämpotila oli varmaan 12 ja vastatuuli paiskasi vettä päin naamaa pikkuhiljaa ja tasaiseen. Periksi ei kuitenkaan annettu ja vähän 40km jälkeen tien suuntautuessa kohti kukkuloita alkoi pilvetkin rakoilemaan ja saimme nauttia ainakin hetkellisistä auringonpilkahduksista. Eikä kestänyt kauaakaan, kun sää muuttui aurinkoiseksi ja reilu 10 km nousu alkoi tuntua oikeastaan aika mukavalta verrattuna aiempaan tasamaan vääntämiseen. |
|
Nousimme yhtä soittoa vähän yli 400m,
joka tuntui jaloissa, mutta matka taittui kuitenkin koko ajan ja fiilis nousi
huipun lähestyessä. Huipulta alkoikin sitten yli 20km alamäkipätkä, jossa pääsi nauttimaan vauhdin hurmasta ja kokeilemaan rajojaan mutkissa. Tällä kertaa edessä ei juurikaan ollut autoja hidastamassa menoa ja nopeudet nousivat taas heposti 50-60km/h välille. Mutkiin hidastaessa (niihin, joihin piti hidastaa) tuntui, että vauhti pysähtyy kokonaan, vaikka sitä oli vielä jäljellä 45km/h Siellä täällä matkan varrella oli pieniä kyliä, joissa fiilis oli, kuin olisi leffalavasteissa ajellut. Suunnittelemamme tauko tomaattikeiton höystämänä jäi kuitenkin tänään pitämättä, sillä suurin osa matkastamme taittui juurikin siestan aikaan. No ehkä jo huomenna pääsemme korjaamaan asian. Lasketeltuame Port Pollencan rannikolle päätimme kuitenkin pitää tauon, mutta tomaattikeitto vaihtui kylmään olueen. Matkaa oli tässä vaiheessa jäljellä enää kymmenkunta kilometriä, joten uskoimme sen jaksavamme oluen antaman energian voimin. Päivämatkaa kertyi n. 87km ja nousua n. 900m. Odottelemme vielä päivää, jolloin pääsisi heti aamusta ajamaan ja saisi tosissaan kokeilla kestävyyden rajoja. Ehkä jo huomenna? |
|
Suunnitelmamme toimi tuulen sitkeästä
vastustuksesta huolimatta pääsimme risteykseen, josta lähdimme
laskettelemaan Sa Calobraa kohti. Tie oli hyväkuntoinen, mutta kapea.
Useimmissa kohdissa kaksi autoa ei mahtunut kohtaamaan. Tie oli kohtuu vauhdikasta
laskua (9km ja 800m), joten jarruttelemaan joutui sekä jyrkkien mutkien
että edessä tupeksivien autojen vuoksi. Reitille mahtui useita yli 180 asteen mutkia ja oikealla kuvattuna oleva 270 mutka, joka oli vaatinut tiesuunnittelijoilta rakennustaidon lisäksi mielikuvitusta. Alas siis ei suinkaan menty suorinta reittiä, mikä oli ihan hyvä. Koko alamäen ajan vastaan puhalsi tuuli, joka olisi varmaan laskettavissa lähinnä myrskyksi. Puuskat heittelivät fillaroitsijaa helposti metrin verran sivusuunnassa. Onneksi jyrkkyyttä oli tarpeeksi ja polkemaan ei sentään tarvinnut ryhtyä. Vauhti nousi melko helposti vapaallakin 60km/h tietämiin ja siihen yhdistettynä nopeat ja yllätykselliset sivuttaissiirrot tekivät hommasta jännittävää, mutta hauskaa yhtä kaikki. |
|
Matkalla oli kaiken näköisiä kallion leikkauksia ja rotkoja, jotka tekivät maisemasta mukavan vaihtelevan. |
Tässä Teron esimerkki tiukan serpentiinitien noususta. Tero kuvassa alimmassa mutkassa. Kuvat on otettu jo takaisin tullessa, koska ylöspäin tullessa oli helpompi pysähtyä ottamaan kuvia (ja vetämään vähän henkeä) |
Alhaalla Sa Calobran kylässä ensimmäisenä
mielessä oli tankkaaminen ja lämmitteleminen ja vasta sen jälkee
oli tarkoitus vähän ihmetellä kylän näkymiä.
Kylä on siis todellakin syrjässä kaikesta ja ollut paikallaan
jo paljon ennen laskemamme mutkaisen tien valmistumista. Tarjolla oli epämääräistä turistisapuskaa. Löysimme syötäväksi pasta-annokset höystettynä suklaakakulla. Ihan passeli setti miesten olotilan huomioon ottaen. . |
|
|
Sapuskaa sulatellessa kiertelimme paikan rantapolut,
jotka johtivat lopulta tunnelin läpi pois myrskyisästä rannasta
suojaisaan aurinkoiseen poukamaan, jossa olisi ollut enemmänkin polkuja
lähistölle. Maantiefillarikengissä tosin jo kivetynkin polun
kulkeminen oli tarpeeksi hankalaa, joten jouduimme jättämään
tarkemman maastotiedustelun tekemättä Vesitankkauksen jälkeen olimmekin sitten valmiit lähtemään taas kiipeämään. |
Pääsimme kuin pääsimmekin ylös
Sa Calobrasta ja jo parin kymmenen kilometrin (ja kahden tunnin) kuluttua
saavutimme fillaroitavissa olevan saaren korkeimman pisteen Puig Major huipun
vierellä. Sieltä sitten loppumatka olikin lähes pelkkää
laskua, joka tuntui huomattavasti mukavammalta, kuin vastatuuleen Sa
Calobraan tehty lasku. Lämpötila oli noussut jo lähes 20 asteeseen
ja tuuli oli mukavasti enimmäkseen selän takaa. Nopeudet nousivat taas vähintäinkin huimiksi ja nyt osasi jo laskea mutkiakin vähän vauhdikkaammin. Tosin silti tuntui kuin vauhti olisi pysähtynyt, kun 65:stä hidasti 45:teen mutkaan tullessa. Ja kun huomasi bussin tulevan vastaan jarruttaminen meni jo taiteeksi. Shimanolle kiitos tunnokkaista ja toimivista Ultegran jarruista. |
Liikenneympyröitä saarella riitti. Niissä ajaminen fillarilla oli nautittavaa, kun lähes aina oli etuoikeutettussa asemassa. Tosin aina ei muistanut mistä oli tullut ja mihin menossa, mutta sehän on fillaroinnin luonto. |
Kaikenlaista polkijaa oli liikkeellä, tässäkin oikealla harvinainen keltaräpylä |
Välillä piti venyttää jäykkiä hartioita. |
Paikallista tunnelmaa parhaimmillaan pahimpaan ruuhka-aikaan. |
Jotkut turvautivat moottoriutuun kulkupeliin. Paikallisille se sallittakoon, kunhan asenne on kunnossa. |
|
Show must go on. Muuten hyvä, mutta pellellä liian kireät trikoot |
"kohta mä vedän ton huikalla huiviin" |
We are the herkkusienes, Ole ole ole... |